Talentum Events on johtava liikkeenjohdolle, esimiehille ja asiantuntijoille suunnattujen tapahtumien ja koulutusten palveluntuottaja ja B2B-media. Tarkoituksemme on antaa asiakkaillemme näkemyksiä, uutta tietoa ja kilpailuetua markkinoilla. Olemme tarjonneet asiakkaillemme uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia yli 20 vuotta. Toimimme Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Ohjelmamme
Tutkimme, tuotamme ja toteutamme itse kaikki tapahtumamme alusta loppuun saakka. Sisällöntuottajamme ovat jatkuvasti yhteydessä markkinasi toimijoihin ja kysyvät heiltä niitä tulevaisuuden kysymyksiä, joihin erityisesti kaipaat vastauksia. Objektiivisena palveluntuottajana karsimme tarkkaan ohjelmistamme myyntipuheet pois. Riippumattomuus antaa meille myös vapauden valita ohjelmiimme aiheen parhaat ja mielenkiintoisimmat puhujat. Tapahtumissamme kuulet ajatuksia ja näkemyksiä vain sellaisilta henkilöiltä ja tahoilta, joita itsekin suosittelisit tai jotka ovat valikoituneet tutkimuksissamme.
Ajatuksemme
Meille on tärkeää kunnioittaa aikaasi ja investointiasi niin omaan kuin yrityksesi kehitykseen. Tästä syystä kaikki tapahtumamme on rakennettu tiukasti asiapitoisen sisällön ympärille. Jätämme turhan teorian väliin, menemme suoraan liike-elämän ytimeen ja avaamme asioita keskustellen, konkreettisesti ja inspiroivasti. Rakennamme jokaisen tapahtumamme puhtaalta pöydältä, jotta saat rahoillesi vastinetta. Valitsemme ohjelmiimme tuoreimmat, mielenkiintoisimmat ja tärkeimmät näkökulmat ja tuomme ne esiin houkuttelevasti ja helposti omaksuttavalla tavalla.
Yli 100 000 maamme päättäjää ja toimialansa vaikuttajaa on kehittänyt tapahtumissamme vuosien mittaan niin itseään kuin yrityksensä liiketoimintaa. Lisäksi yli 25 000 puhujaa on jakanut tapahtumissamme kokemuksiaan ja tietojaan. Korkeatasoiset tapahtumamme antavat myös sinulle loistavan mahdollisuuden verkostoitua ja tavata alasi mielenkiintoisia henkilöitä. Osallistujamme edustavat vahvasti Suomen suurimpia yrityksiä ja julkisen sektorin organisaatioita. Jotain kertovat tapahtumistamme myös niistä saamamme asiakaspalautteet: 99 % osallistujista on ollut tyytyväisiä osallistumiseensa ja 90 % suosittelee tapahtumiamme eteenpäin.
Taustamme
Olemme olleet osa pörssiyritys Talentumia syyskuusta 2010 lähtien. Talentum kustantaa ammattilaisille suunnattuja lehtiä, kirjoja ja verkkopalveluita ja yhtiö toimii kuudessa maassa. Tapahtumaliiketoimintayksikössä palvelemme sinua 75 ammattilaisen voimin. Järjestämme tapahtumia 15:sta eri tavaramerkillä kolmessa maassa. Riippumaton ja kansainvälinen tavaramerkkimme on FYI – For Your Information. Aikaisemmin olet saattanut tuntea meidät IIR:n nimellä. Liittouma mediatalon kanssa synnytti yhden Pohjoismaiden kiinnostavimmista B2B-tapahtumajärjestäjistä, jossa yhdistyvät sekä valtakunnallinen media että tapahtumaosaaminen ja kohdennettu rekisteri. Tämä taustan ansiosta voimme tarjota sinulle uusia tapahtumia, relevantteja näkökulmia, parhaita puhujia sekä entistä laajempia verkostoitumismahdollisuuksia.
Mistä löydät meidät?
Talentum Events Oy
Annankatu 34-36 B
00100 Helsinki
Puhelin +358 20 442 4110
Email-osoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@talentumevents.fi
Otathan yhteyttä suoraan asiakaspalveluumme puh 020 442 4110 tai asiakaspalvelu@talentumevents.fi, jos haluat kysyä osallistumisestasi tai perua osallistumisesi. Osoitteenmuutoksen voit tehdä osoitteeseen osoitteenmuutokset@talentumevents.fi.